sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

PERSIKKA- RAHKA-MURUPIIRAKKA


Täti teki aikoinaan piirakkaa, jossa oli murua päällä ja välissä jotaki rahkan tapasta ja persikoita.  Tässä ohje keväiselle persikkapiirakalle murujen kera. Ohjeesta tulee uunipellillinen. Tämä on semmosta peruspiirakkaa. Rahkatäytteen voi jättää halutessa pois tai persikan tilalla voi käyttää marjoja tai ihan mitä mieleen tulee. Tämä piirakka ohje taipuu moneen. Toki tuon rahkajogurtin voi korvata oikealla rahkalla, mutta mulla ei tähän häthään perusrahkaa ollu kaapissa, niin rahkajogurtilla mentiin.


Persikka-rahka-murupiirakka

8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
( 2tl soodaa) 
2 tl vaniljasokeria

250g sulaa voita

2 dl rahka-jogurrtia (1 prk maustamaton lidl)
2 munaa

Sekoita kuivat aineet keskenän ja lisää joukkoon voi. Sekoita, niin kauan, että seoksesta tulee murumaista. Ota puolet talteen lisää toiseen puoliskoon rahkajogurtti ja kanamunat. Sekoita ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. 

Valmista rahkaseos

500g jogurttirahkaa tai ihan oikeaa rahkaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa

Kaada rahkaseos piirakkapohjan päälle.
Pilko pohjan päälle 1 pieni purkki persikanpuolikkaita pieniksi paloiksi ja ripottele piirakan päälle. 


Sitten päälle puolet muruseoksesta


Piirakka uuniin 200*C n. 30 min

Valmista tuli. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei Kylläpä on vierähtänyt tovi edellisestä. Täytynee alkaa virittelemään tätä blogia uudelleen henkiin uusilla aatteilla ja tuulilla. Ki...