sunnuntai 17. joulukuuta 2017

RUISLEIVÄN JUURI



Ruisleivän leipominen juureen on ollu minun intohimo leipomisessa. Minusta on jotenki mystistä ja jännää se, että nouseeko taikina vai ei. Tullee hyvä mieli, kun homaa, että on onnistunu ja väkisinki hymyilyttää. 


The juuren tekeminen on ollu se haaste. On kokkeiltu tehä juurta hapankorpuista ja ruisleivästä ei net ole onnistuhneet. Muutama vuosi sitten onnistuin ja juuren tekeminen ei vaadi mitään suurta vaan luomu ruisjauhoja ja vettä. Tässä muuten samalla vinkkaus kirjaan, jossa oli minusta hyviä ohjeita. Tämän kirjan ohjeella tein uuen juuren, kun entisen olen onnistunu tappahmaan. 


Elikkä vettä ja ruisjauhoja muuta siihen ei tarvita.  Ite tykkään, tehä lasipurkkiin, niin ei irtoa mittään ihmeellisiä muovin yhisteitä. 


Ensimmäisenä päivänä mitathaan lasipurkkiin 2 dl luomu ruisjauhoja ja 2 dl haaleaa vettä. Sekoita jauho ja vesi. Sulje purkki kannella, mutta älä ruuvaa sitä kiinni. Kansi vain hellästi päälle.  Siitä se lähtee ja hyvä paikka tuolle juurelle löytyy esim. jääkaapin yläpuolelta kaapista. Siellä sen on hyvä starttailla ja käynnistyä.


Itse sekoitin juurta illalla ja seuraavana aamuna. 3 ja 4 tenä aamuna häätyy juurta ruokkia. 1 dl ruisjauhoja ja vajaa desi käden lämpöstä vettä molempina aamuina. Näillä eväillä se on mulla onnistunu. Minua autto kovasti tuo kirjan ohje. Kirjastosta ja kaupastaki löytyy muitakin hyviä kirjoja juurella leipomisesta suosittelen. Onnistumisen iloa! Sitähän se tämä leipominen on. Ajan saatossa opit tuntemaan oman juuren ja sen, koska se on hyvä leipomista varten. Leipomisen iloa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei Kylläpä on vierähtänyt tovi edellisestä. Täytynee alkaa virittelemään tätä blogia uudelleen henkiin uusilla aatteilla ja tuulilla. Ki...