Hei ja ihanaista Runeberin päivää. Itse alias Ruuneberi aloitti kuuleman aamunsa snapsilla ja leivokselle. Onkohan näin? Runeberin päivän kunniaksi leivoin tämmösen kakun Runeberin henkeen. No eihän kaapista kaikkia verhmeitä löytyny, mutta melkein. Alkuperäinen ohje löytyi myllynparhaan sivuista, jota sitten muunsin kaapissa olevien ainesten mukaan.
Sydämmellinen Runeberinkakku
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
1 dl keksimurua
1 tl leivinjauhetta
n. 1 dl jogurtti-rahkaa tai jotain muuta vähän jykevämpää ko vesi
Voitele vuoka ja jauhota korppujauhoilla. Laita uuni lämpeneen 175*C.
Mittaa kuivat aineet keskenään.
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, jos tuntuu, että taikina alkaa juoksettuun lisäile siihen vähän jauhoseosta. Lisää joukkoon kuiva-aineseos ja lopuksi jogurtti.
Kaada taikina kakkuvuokaan
Laita päälle nokareita paistonkestävää marmelaadia. Nythän kävi niin, että kaapissa ei vadelmahilloa ollu, joten aprikoosilla mennään.
Paista kakkua noin 30 min, kunnes kakku on kauniin värinen.
Kumoa kakku ja kumoa vielä toisenkin kerran tarjoilulautaselle niin, että "hillosilmät" ovat päällä.
Odota, että kakku jähtyy. Lisää paistuneiden hillosilmien päälle vielä nokare hilloa.
Valmista tomusokeri-tuorejuusto-voi kuorrute. Tätä kuorrutetta tuli kyllä paljon eli varmaan puolet riittää.
Tuorejuustokuorrute
150 g tuorejuustoa50 g pehmeää voita
n. 3 dl tomusokeria
Vatkaa täytteen ainesosat keskenään tasaiseksi massaksi.
Koristele kakku loppuun.
Makeaa Runeberia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti