torstai 21. kesäkuuta 2018

Sitruunakakkua juhannukseksi


Sitruuna on ihanaa. Sitruunakakkua olen aikonut jo tovin tehdä. Onkhaan tämäki joku ikäkriisi, kun kuivakakun leipominen kolkuttelee mielessä. Hyvän ohjeen löysin Meillä kotona sivustolta. 



Mulla on kaks kuivakakku vuokaa. Ohjetta isonsin, niin että sain leivottua kaks kakkua. Vähän meni arvio sivuun yhden kananmunan verran. Tässä ohjetta. 

Sitruunakakku

260g pehmeää voita
2 1/2 dl sokeria
4 munaa
2 rkl sitruunan mehua
1 1/2 tl sitruunan kuorta raastettuna
4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpeneen 175*C
Voitele ja jauhota kuivakakkuvuoat. Minä tykkään käyttää semperin pofiberiä, mutta jauhottaa voi vaikka ihan vehnäjauhoilla.

Vatkaa voi ja sokeri vaahoksi ja lisää kananmunat yksitellen.
Lisää sitruunan raaste ja mehu

Lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet nämä kannattaa lisätä siivilän läpi. Moni sekoittelee taikinansa varoa minä laiskuuttani surautan vatkaimella homman sekaisin. Eikä se tunnu lopputulosta heikentävän.  

Kumo, kaada tai laita taikina vuokiin


Vähän vajaaksi jäi tuo toinen, mutta kaksi pientä kakkua kuitenki tuli. 
Paistetaan 175* noin. 30-45 minuuttia. Kakun pitäis olla valmis, kun se irtoaa vuoan reunoilta. 



Odottele 5-10 minuuttia ja kumoa kakku. 


Ite tykkään tästä vanhasta alumiinivuokasta, joka kirppislöytö on. Kakun pinnasta tulee tasasempi ja kauniimpi. Toinen vuoka on pinnoitettu  nykyaikainen vuoka ja paistojälki laikukas ei niin tasainen. 
Mukavan leppossa juhannusta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei Kylläpä on vierähtänyt tovi edellisestä. Täytynee alkaa virittelemään tätä blogia uudelleen henkiin uusilla aatteilla ja tuulilla. Ki...